keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Palapeli kynsillä

No ei ihan otsikonmukaisesti kirjaimellisesti kuitenkaan, mielikuvitukseni mukaan kynsillä on vain palapeli leimaus. Olisi kyllä hienoa tehdä oikea kunnon kuva, ja siihen lisätä sitten palapelin palojen rajat. Mutta ei tällä kertaa, halusin kynsille jotain piristävää ja uudet I Love Me messuilta kotiutuneet lakkani odottivat vielä omaan Helmer laatikkoonsa pääsyä työpöydälläni, ja niistä valitsin sitten mielialaan sopivan värin. Tässäpä kynteni:






Värilakaksi valitsin siis China Glazen Designer Satin lakan. Väri on upea, enkä saanut sitä nyt säädettyä mitenkään oikeaksi tähän postaukseen. Muutenkin tuntuu että silmäni ovat jotenkin oudot, värit muuttuvat yhtäkkiä. Joten tämän lakan oikean sävyn hahmottaminen oli kovin hankalaa. Leimat on BornPrettyStoren laatasta BP-94 ja leimalakkana BornPrettySoren musta.

Toinen uutuustuote, Seche Vive, instant gel effect top coat, samaisilta messuilta pääsi myös ensi kertaa testiin, ja tykkäsin kovasti. Nyt kävi niin että tämä voi todellakin syrjäyttää vaalimani Seche Viten. Tätä on nyt kovasti ylistettu, ja voin kyllä olla samaa mieltä. Lakka kuivui kovin nopeasti, vaikkei varsinaisesti pikakuivattaja olekkaan. Seche Viteen erona tämä on ohuempaa eikä kutista lakkauksia jota nyt minullakin Vite on alkanut aina välillä tehdä.

Muita nailart tuotteita löydät BornPrettyStoresta ja saat 10% alennuksen normaalihintaisista tuotteista blogini lukijoille tarkoitetulla koodilla AFBQ10. Lisäksi postimaksu on ilmainen ympäri maailman.


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Talvi tulee

Kyllä nyt vuodenaika vaihtuu jo talveksi, sitä ei voi enää kiistää. Tässä on viikon takaiset kynnet, on ollut nyt kovin kiirettä ettei ole ollut oikeasti aikaa datailla eikä liiemmin lakkailla. Viime viikonloppuna juhlittiin synttäreitäni, enkä edes iänvaihtumiskynsiä ehtinyt tehdä. Illemmalla sitten kun päivän hulinat ja yllätysjuhlat oli ohi, ehdin myös tämän lempiharrastukseni pariin. Tällaiset lempeän talviset kynnet sitten lakkailin:





Kynsillä on liukuväri essencen I <3 Trends The Pastels 07 Bubble Bath ja 04 Sweet At First Sight lakoilla. Päällä on leimat BornPrettyStoren leimalaatasta BPL-032 Konadin Silverillä ja White Pearlillä. Hopean väriset leimat eivät juuri alta näy, onneksi valkoiset erottuvat kuitenkin. Hassun pastelliset talvikynnet mutta silti mieleiset. Ei hullummat värit, koitin mätsätä värejä hiuksiini jotka synttäreiden kunniaksi jopa lyhenivät, väriähän ne nykyään muuttavat harvase viikko.



Muita nailart tuotteita löydät BornPrettyStoresta ja saat 10% alennuksen normaalihintaisista tuotteista blogini lukijoille tarkoitetulla koodilla AFBQ10. Lisäksi postimaksu on ilmainen ympäri maailman.


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

I Love Me

Olin viime viikonloppuna I Love Me-messuilla Helsingissä kuten monet muutkin bloggaajat. Tietenkin täytyi omat kynnet olla kuosissa kun näen muita harrastajia. Halusin ehdottomasti pinkkiä, ja siihen ajattelin vähän hopeisia leimoja. Tällaiset niistä syntyi:




Kynsillä on värilakkana essencengel lakoista numero 76 Coral Me Crazy. Leimalakkana käytin China Glazen Devotionia ja kuvio on BornPrettyStoren laatasta BP-L020. Kynsistä tuli oikein kivat ja piristävät näin synkkänä syksynä, ei sitä taida enää pakoon päästä. Näillä kynsillä sitten lähdettiin Helsinkiin sunnuntaipäiväksi. Leimalaatan ja muita käteviä ja edullisia nailart tuotteita löydät BornPrettyStoren verkkokaupasta ja saat blogini lukijoille tarkoitetulla alennuskoodilla AFBQ10 10% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista.


Messuilemaan lähdettiin kynsilakkataivaan eli CesarsShopin kautta Korkokengissä blogin Ninan kanssa. Cesarsilla oli kovasti touhua ja tohinaa ja sieltä saimme matkaamme kolmannen kaverin, Sarun. Koska I Love Cesars viikonloppu oli täynnä hyviä tarjouksia, ei kukkaronnyörit pysyneet todellakaan kiinni. Mukaan lähti sieltä lakkoja, Konadin leimalaattoja ja MILV siirtokuvia.

Koska olin viikonlopun kovin huonovointinen, emme pitäneet kiirusta mitenkään päin ja ihan rauhaksiin meille jäi kolmisen tuntia aikaa kiertää Messukeskusta. Siinä ajassa ehdin kyllä tyystin tyhjentää oman lakkatilini ja kotiinviemisiksi olikin sitten monta kassillista kaikkea ihanaa! Laitan loppuun kuvat, jossa ekassa on kynsiaiheiset ostokset ja viimeisessä kuvassa off toppic muut ihanuudet.



Päivä oli todella ihana ja siitä kiitokset heille kelle se kuuluu! <3 Oloni pysyi päivän ihan siedettävänä eikä ainakaan latistanut mielialaa. Kyllä oli kiva reisu, ensi vuonna uusiksi!

perjantai 14. lokakuuta 2016

Roosa nauha-päivä

Tänä vuonna Roosa nauha-päivä on 14.10, eli tänään. Kaivelin sitten OPIn lakkojani joissa korkissa on koristeena Roosa nauha. Niitä löytyi peräti neljä kappaletta, Mod About You, Pink-ing Of You, The Power of Pink ja More Than a Glimmer. Jälkimmäinen näistä oli päässyt kummasti kuivumaan, ja on nyt käyttökelvoton. Ei kun uuden hankintaan siis. Kiinnostaa myös muut OPIn roosa nauha lakat, niitä on ainakin pari vielä, vuodelta 2012, ellei enemmänkin. Omat lakkani olen ostanut Pink Of Hearts nimisissä seteissä, ne ovat vuosimallia 2013 ja 2014.  Haaveeksi jää siis loput, wishlistilleni.

Muita vinkkejä Roosa nauha-päivään vielä, kaivelin myös kaikki leimalaattani läpi että mistä laatoista löytyy cancer awareness logo. Tässäpä ne: Bundle Monsterilta BM-321 ja BM-324, Born Prettyltä BP-26 ja BP-L006 ja vielä QA-sarjasta löytyi laatasta QA-25. Varmaan muissakin laattasarjoissa kuvio on, en ihan kaikkia maailman merkkejä ole itselleni vielä ainakaan haalinut. Lottovoitto voisi korjata tämän ongelman?

Linkataanpa tähän nyt oikein aiheesen syventyneenä aiemmat Roosa nauha-päivä kynteni, olkaapa hyvät! Vuodelta 2013 ja vuodelta 2014. Viime vuonna olen missannut vaikka mitä, jatkuvien niska ongelmieni takia ja tokihan se harmittaa että välistä puuttuu yksi vuosi jolloin en ole Roosa nauha-päivää muistanut. Tämä on lähellä sydäntäni, kuten monet varmasti sen tietävätkin, ja viimeistään nyt sinäkin tiedät. Henkilökohtaista kokemusta ei rintasyövästä ole, mutta perhepiirissä kyllä. Kannatan hyvää asiaa, ja suosin Roosa nauha-tuotteita, joita on tänä päivänä joka lähtöön. Synttärilahjatoiveenani on tänä vuonna heijastin, parkkikiekko ja Sini Aqua Away kuivain ja vaihtoraappa. Mutta jos nyt tämän pidemmittä selostuksitta vihdoin tämän vuotiset Roosa nauha-kynnet? Tässäpä ne!





Kynsillä on siis käytetty OPIn lakkoja, Mod About You etu- ja keskisormi sekä nimetön. Peukalossa on Honey Ryder, ja nimettömässä Pussy Galore. Näistä siis syntyi tällainen skitlette. Tekstuurilakkojen päälle en laittanut mitään koristusta. Roosia nauhoja sitten leimasin keskisormeen Konadin Magentalla kokokynnen kuviona BornPrettyn laatasta BP-26. Etusormeen leimasin kultaisen nauhan, joka myös syövästä kertoo, lapsilla. Pisteeksi iin päälle, pikkurilliin kiinnitin strassikynällä vaaleanpunaisen strassin pikakuivattavan päällilakan avulla.

Kynsistä tuli todella mieleiset ja hempeän söpöt. Kyllä vaaleanpunainen vaan on se oma värini. BornPrettyStorelta blogini lukijat ovat saaneet oman alekoodin, AFBQ10 käyttöönsä ja sillä saa kaikista normaalihintaisista tuotteista 10% alea. Postikulut Suomeen ovat ilmaiset. Näiden leimalaattojen lisäksi löydät laajasta nailart valikoimasta vaikka mitä ihanuuksia kynsien koristeluun!


Ostitko sinä tänä vuonna Roosa nauhan?
Onko sinulla muita Roosa nauha aiheisia lakkoja tai leimalaattoja?


keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Syksyä

Laitoinpa kynsilleni syksyä minäkin. Yksi uusista kirppislakoistani jäi pöydälle odottamaan tätä lakkausta, jonka jo pullon nähdessäni ideoin. Katsotaanpa sitten pidemmittä puheitta millaiset kynnet on kyseessä.




Kynsillä on siis Zoyan Blaze, ja Barry M 320 foil effects lakalla leimattu vaahteranlehtiä BPL-024 laatasta. Kynsistä tuli oikein syksyiset, ja lämpimät. Punainen väri hehkuu oikein aurinkoisella syksysäällä. Aivan ihanat!

Leimalaatta kuuluu Born Pretty Storen valikoimiin, ja laajasta nail art valikoimasta löydät sen kaveriksi esimerkiksi Born Prettyn omia leimalakkojakin. Puhumattakaan leimausvälineistä, ja kaikista ihanista koristuksista! Blogini lukijoille Born Pretty tarjoaa alekoodin AFBQ10, jolla saat 10% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista.


tiistai 4. lokakuuta 2016

Kynsiblogit goes Halloween - mun halloweenlakkaus!

Sain kunnian olla ensimmäinen halloweenkynsien postaaja, Kynsiblogit sivuston bloggaajat taiteilevat ja julkaisevat halloween aiheisia kynsiä koko lokakuun ja postaukset jaetaan Facebookissa sivullamme. Itse juuri sopivasti ostin uudet essencen Secret Stories lakat, ja kun ne työpöydälläni oli tikutettavina, ne kuin itsestään muodostivat päässäni ajatuksen liukuväristä. Kaivelin esille myös Born Pretty Storen halloween aiheisen leimauslaatan ja sieltähän tämä lakkaus sitten syntyi.





Kynsille on siis tehty liukuväri meikkisienellä tuputtelemalla, kuvasta jäi pois Glisten&Glow Ctrl-Alt-Del pullo, nestemäinen lateksi joka helpottaa lakkauksen siistimistä erityisesti liukuvärjätessä, vesimarmoroidessa tai koko kynnen leimoissa. Lateksia sivellään kynsinauhoille, annetaan kuivua ja sitten lakkaukset. Lopuksi pinseteillä nypätään lateksi pois, samalla lähtee suurin osa ylimenneistä lakoistakin. Helppoa!

Niin ne lakat, tosiaan. Väreinä käytin järjestyksessä tyven suuntaan, essence Secret Stories 05 That's My Secret!, 04 We all Have Secrets! ja 03 Do You Like My Secret?. Leimat on Born Prettyn mustalla leimalakalla laatasta BPL-031. Päälle kerros Seche Viteä. Born Prettyn tuotteita voit ostaa 10% alennuksella blogini lukijoille takoitetulla koodilla AFBQ10 (koskee normaalihintaisia tuotteita). Nail art valikoima on laaja ja postitus Suomeen maksutonta. Blogini koodia on käytetty nyt niin monta kertaa, että luvassa on yhteistyössä Born Pretty Storen kanssa arvonta! Siitä lisää myöhemmin.


Sen sijaan nyt on käynnissä Kynsiblogit-sivuston järjestämä
johon osallistutaan Instagramissa! Eikun osallistumaan!

lauantai 1. lokakuuta 2016

Kynsiblogit goes Halloween - lakkauskilpailu


Nyt käynnistyy halloween-aiheinen kynsikoristelukilpailu!

Kilpailuun voit osallistua itse tekemilläsi halloween-aiheisilla lakkauksilla. Kilpailuaika on 1.10.2016-31.10.2016 ja voittajan julkistamme 5.11.2016 Facebook-sivullamme. Tarkemmat osallistumisohjeet alla:
Kilpailuun osallistutaan Instagramissa tagaamalla kuvasi #kynsiblogitgoeshalloween. Osallistuaksesi profiilisi Instagramissa täytyy olla kilpailun ajan julkinen, että pystymme näkemään kuvasi. Varmistuaksemme siitä, että kuva on varmasti itse ottamasi, osallistumiskuvassa tulee näkyä käsin kirjoitettu paperi, jossa lukee sama hashtag eli #kynsiblogitgoeshalloween. Lakkaukset voivat olla omissa kynsissäsi tai jonkun toisen kynsissä, mutta lakkauksen tulee olla itse tekemäsi. Kynsiblogien bloggaajat äänestävät osallistuneista voittajan, jolle on luvassa halloween-aiheinen palkinto sisältäen kynsilakkaa ja koristeita. Palkinnosta lisää ihan lähipäivinä, mutta voimme jo tässä kohtaa luvata, että se on osallistumisen arvoinen eli kannattaa alkaa miettimään lakkauksia! Palkintoa sponssaamassa ovat Cesarsshop ja Cosmo Nordic Ab.

Kilpailuun osallistuvien ja voittajan kuvia voidaan julkaista Facebook-sivullamme. Facebook ei ole osallisena kilpailun järjestämisessä. Palkinto postitetaan vain Suomeen.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Glitteriä

Nämä kynnet on jälleen ideoitu katselemalla pöydälläni lepäileviä uusia lakkoja, ja kun niitä tarpeeksi katselee, sieltä joku idea sitten pomppaa. Eikun tuumasta toimeen, tällaiset kynnet lakkailin:



Kynsillä on alla värilakkana China Glazen Liquid Leather. Sen päällä kerros Fairy Dustia. Meikkisienen avulla suht tasaisesti on sitten tuputeltu kynsille Point Me To The Party glitterlakkaa. Kynsistä tuli omasta mielestä tosi kivat, todennäköisesti näitä poistaessa, kuten glittereitä yleensä, olen hyvinkin eri mieltä. Kuten jo totesin aiemmin, tummat sävyt lyhyissä kynsissä näyttää hyvältä. Vasemman käden kynsiä en ole vieläkään saanut tasoitettua yhtä pitkiksi, joten mallikätenä käytän nyt oikeaa kättäni. Ehkä nyt alkaa olla sen verran mittaa jo, että saan kynnet yhtä pitkiksi kaikki, tosin tämä tarkoittaa taas sitä, että niitä on jälleen lyhennettävä. Noh, kyllä lyhyillekkin kynsille koristeluita saa, vaihtelua sekin.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Niittejä

Yllättävä värivalinta iski nyt lyhyiden kynsien vuoksi tummien lakkojen kanssa, tikutin uusia lakkoja ja tämä yksi lakka sieltä koko ajan nosti päätään ja sitä sitten laitoin kynsille. Koristeluja oli mielessä useita ja päädyin niitteihin, koska niitä en ole paljoa käyttänyt. Jospa pidemmittä puheitta katsellaan miltä se lopputulos sitten näyttikään:




Kynsillä on värilakkana Gina Tricotin 149 Sea Bug. Seche Viten avulla kärkiin kiinnittelin kolmea eri kokoa niittejä, strassikynää apuna käyttäen. Näppärä väline. Päällä on vielä kerros Seche Viteä, niitit eivät onneksi sula lakan alla niinkuin strassit usein tekee. Kynsistä tuli oikein nätit, ja tosiaan mielestäni tummat värit sopii hyvin lyhyisiin kynsiin. Näin siis pääsi käymään että kynnet lyheni huomattavasti, eli ihan pätkiksi. Näppärimmät ehkä huomaavat että kuvassa onkin tavanomaisesta poiketen oikea käsi. Syynä siihen on vasemman käden etusormi ja pikkurilli jotka lyhenivät onnettomuuden kautta aivan nahkoja myöden. Teki kipeää, ja sydämeen koskee nyt opetella toimimaan taas lyhyillä kynsillä. Äkkiähän ne siitä taas kasvaa sitten. Loppuun vielä vasurista kuva.



maanantai 22. elokuuta 2016

Uusi Kynsiblogit-sivusto Facebookissa!

Tervetuloa Kynsiblogit-sivustolle Facebookiin! 

https://www.facebook.com/Kynsiblogit-879464182159204/

Kynsiblogit-sivu kokoaa yhteen joukon suomalaisia kynsiblogeja. Tarkoituksena on helpottaa blogien seuraamista ja kommentointia yhden sivun kautta ja samalla tutustuttaa lukijoita uusien kynsiaiheisten blogien pariin. Tykkäämällä sivustosta pysyt perillä kynsikoristeluiden uusimmista tuotteista ja trendeistä, jotka ovat blogeissa vahvasti esillä.

Sivustolta löydät Miracle's Nailsin lisäksi näin aluksi yhdeksän muuta blogia:
Thulian In Wonderland 
Dile Nails
Something Can Go Wrong 
Timantteja kynsillä
Nena Sofia’s Nails
Korkokengissä
Nailings
Hannatic
Sonnela

Tervetuloa! 
https://www.facebook.com/Kynsiblogit-879464182159204/
 

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kultaa ja mustaa pitsiä

Ideat oli vähän vähissä että millaiset kynnet tekisin. Inspiraation sain varpaista, edellisethän oli valkoiset joissa pinkit leopilkut. Koska tykkäsin niistä kovin, mutta alkaa kesä kääntyä syksyyn ja vesijumppa alkaa, niin varpaankynsienkin soisi olevan edustavat. Päätin sitten vain vaihtaa värin, kultaa ja mustat pilkut. Kultainen lakka kädessä sitten aloin sitä levitellä sormenkynsiinkin mutta nyt alkaa olla leimat auttamatta liian pieniä pitkille kynsilleni. Kaivelin sitten erilaiset koristukset, tällaiset:




Kynsillä värilakkana on China Glazen Champagne Bubbles ja koristeina siis yksinkertaisesti siirtokuvat. Ehkä ne ovat hieman mielikuvituksettomat, mutta kovin nätit, kiva väriyhdistelmä. Aloitan pitkästä aikaa työt ja kynsiä todennäköisesti täytyy lyhentää, koska näin kotona ollessakin sain aikamoisen tällin pikkurilliini huomaamattani, vasta edellisiä lakkauksia poistaessani kirvely paljasti karmean totuuden. Kynsi on nyt paikattu, koska lohkeamiskohta on niin pitkällä että sinne asti ei voi kynsiä lyhentää. Vähän asia harmittaa, mutta onneksi kynnet ovat uusiutuva luonnonvara ja kasvavat kyllä takaisin.

torstai 18. elokuuta 2016

Miraclen kynsistudio Rekku Rescuelle


Olin viime viikonloppuna lakkaamassa kynsiä eläinten hyväksi, oikein kunnolla pitkästä aikaa. Hämeenlinnassa oli Elomessut ja siellä Rekku Rescuella oma teltta. Tätäkin ihanaa harrastusta on pitkä sairaslomani haitannut. Nyt kuitenkin kunto on sen verran hyvä, että halusin lähteä katsomaan miten se sen kestää. Ilma oli valitettavan sateinen, ja se verotti kävijöitä kovasti lauantaina. Toisaalta se kannaltani oli ehkä hyväkin, niin oli pehmeä aloitus. Sunnuntaina sitten loppua kohti jouduttiin jo lakkaukseen jonottamaan, joten kyllä sieltä ihan kiva tuotto tuli taas eläinten hyväksi. Telttamme oli limenvihreä, ja se valitettavasti vaikutti kuviin kynsistä, niitä vähän koitin säätää mutta kyllä niistä selkeästi huomaa että kaikki vihrustaa. Kuten sanottu, olen kynsitaiteilija, en valokuvaaja saatika photoshoppaaja. Laitan lauantain ja sunnuntain kynnet erikseen otsikoituna alle nähtäväksi.














Lauantai







Sunnuntai


















P.S Löydät Miraclen kynsistudio Rekku Rescuelle myös Pinterestistä, sinne olen kokoamassa kaikki eläinten hyväksi lakatut kynnet urani ajalta omiin vuotuisiin kansioihinsa.

11.6.2016 oli kynsistudio Tuulosen Mustissa ja Mirrissä, asiakkaita kävi vain yksi joten siitä kerrasta jäi postaus tekemättä. Jätän kuvan tänne loppuun, että on nekin kynnet kuitenkin julkaistu.