lauantai 28. helmikuuta 2015

Lomakynnet

Olin ja olen vielä tällä hetkellä hiihtolomalla, kiirusta on pitänyt lomaillessa täyttä häkää enkä todella ole ehtinyt lakkailla saatika keskittyä blogiin vaikka niin kuvittelin. Perheen kanssa olemme kaikki siis samaan aikaan lomailleet ja viihtyneet lutraamassa kylpylöissä oikein olan takaa! Kynnet ei juuri siitä tykkää joten lakkaus on lähinnä suojaamassa kynsiä. Ihan nätit kynnet tuli silti vaikka ideaa aloittaessa ei ollut yhtään. Katsotaanpa suoraan millaisilla kynsillä on tässä jo pari päivää oleiltu:




Kynsillä on alla ensin kerros Zoyan Areej lakkaa koska päällä oleva Tinsley ei ole kovin hyvin peittävä. Sitä lakkasin kaksi kerrosta enkä oikein osaa kuvailla väriä. Se on jotenkin outo. Nätti kyllä, mutta outo. Maalarinteipin avulla tein kynsille V-n muotoiset kaistaleet joita leimata. Leima on Born Pretty 02 laatasta joka on ensimmäistä sarjaa eli kuviot on todella pieniä. Siksi tällainen osittainen kuviointi. Leimalakkana käytin Perfectin kultaista, K29 lakkaa. Lopuksi vielä rajasin leimauksen käyttämälläni leimalakalla pilkuttamalla nauhaa dotting toolilla. Oikein kivat jotenkin kuninkaalliset kynnet, tykkään kovasti.

Born Pretty Storen nailart valikoimasta löydät samaiset uudistetut leimalaatat isommilla kuvioilla ja paljon muuta. Blogini lukijoille tarkoitetulla alekoodilla AFBQ10 saat tilauksestasi normaalihintaisista tuotteista 10 % alennuksen.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Miraclen kynsistudio

Tämän vuoden ensimmäinen kynsistudio oli ystävänpäivänä Tuulosen Mustissa ja mirrissä tutusti Rekku Rescuen hyväksi. Kertaalleen lakkasin Kissakoti Kattilan hyväksi jo tänä vuonna. Lakkailu on kivaa, täytyy vaan elää toivossa että itse pysyy terveenä ja pystyy harrastusta jatkamaan. Ranka ja niskat oikuttelevat nyt sen verran että ihan itseä pelottaa. Mutta eipä nyt maalailla uhkakuvia sen enempää, vaan nautitaan kätteni töistä, tässäpä sen kertaiset lakkailut:






Paljopa ei asiakkaita riittänyt, mutta aina parempi kuin nolla! Pienistä puroista ja niin edelleen. :) Kiitos edelleen kuuluu MiMaxille, joka on sponsoroinut mahtavat leimailutarvikkeet käyttööni muun muassa. Niitä onkin helppo asiakkaille suoraan suositella lakkaillessa ja ensimmäisen kerran juuri kuulinkin kuinka kynsikoristelukärpänen oli päässyt puraisemaan ja sieltä oli ensimmäiset omat tarvikkeet hankittu. Loistavaa yhteistyötä! Kiitos MiMax!



lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyvää ystävänpäivää!

Hyvää ystävänpäivää kaikille ystävikseni tunnustautuville ja toki myös kaikille muille, tasapuolisesti! Ystävänpäivään liittyy aina myös vuosipäivämme mieheni kanssa, ja nyt suhteemme saavutti täysi-ikäisyyden. Olemme olleet yhdessä yli puolet elämästämme. Mihin aika katoaa? Ystävänpäivä sopii minulle kuin nenä päähän, silloin kaikki on niin herttaista ja romanttista ja pinkkiä ja sydämellistä, siis ihan Miraclea! Kynteni siis sain nyt tähän merkkipäivään koristella ihan luvan kanssa itseni näköiseksi ja tällaiset niistä sitten tein:




Kynsillä on ensin värilakkana kolme kerrosta China Glazen Bridezillaa. Ensin halusin että pohja saisi kuultaa vähän läpi, mutta mieli muuttui matkalla ja päätin lisätä sen kolmannen kerroksen, mutta se ei sitten riittänyt kuitenkaan täysin peittävyyteen eikä aikaa enään ollut lisätä kerroksia. Born Pretty Storen laajasta nailart valikoimasta jälleen testituotteeksi saatuja leimalaattoja olen käyttänyt ahkerasti ja tämä kuvio oli päätetty ystävänpäivälakkauksiin jo heti kun laatan näin. Kyseessä siis BP-32 laatta ja ihana sydänkuvio. Leimavärinä käytin samaan aikaan Konadin Pastel Pink, Magenta ja Red leimalakkoja liukuvärin tapaan. Kynnet eivät ihan täydelliset ole, mutta välttävät minulle koska tänä ystävänpäivänä olin pitkästä aikaa lakkaamassa kynsiä eläinten hyväksi, ja lakatessa roiskuu, eli omat kynnet aina kärsivät. Siitä postaan sitten myöhemmin. Onhan kynnet onnistuneet siinä suhteessa, että ovat taas Miraclet!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Suklaata

Lakkavarastoistani on puuttunut sellainen suklaanvärinen lakka, ja kun pöydälläni pitkään sitten tikutuksen jäljiltä seilaili China Glazen Community, alkoi se näyttää koko ajan vain enemmän ja enemmän suklaavanukkaalta. Niinpä sitten päädyin koittamaan suklaakynsiä kun nyt oli lakkakin, en vaan sitten löytänyt oikein sopivaa leimaa päälle joten näillä mennään:




Kynsillä värilakkana jo siis kertaalleen mainittu China Glazen Community. Siihen leimasin päälle Konadin Chocolatella BP-L 003 laatalta kiehkurakuvion, jonka ajattelin saavan kynnet näyttämään sulalta suklaalta mutta eihän se ihan niin mennyt. Nätit kynnet silti, ei siinä mitään mutta visio ei toteutunut. Silti värinä jännästi tuo ruskea on aika kiva, en ymmärrä miten kaikki muutkin värit on nyt alkaneet näyttää ihan kivoilta vaikka vain vaihtelun vuoksi.

BornPrettyStoren omasta nailart valikoimasta saat 10% alennuksen normaalihintaisista tuotteista blogini lukijoille tarkoitetulla koodilla AFBQ10.


tiistai 3. helmikuuta 2015

Pinkki snow-mies

Koska talvi on pitkä ja kylmä, piti tähän kylmyyteen saada jotain lämmintä, ja sainkin, yhdistämällä tämän kylmän kauden vaaleanpunaiseen. Yllättääkö? Ei tietenkään jos olet blogiani ennen seurannut. Eli vaikka tässä joku aika sitten vannoin että nyt ei tämän rouvan kynsille enää tarran tarraa liimata, niin piti sen verran pyörtää puheitani että sain käytettyä ainoat säästämäni tarrat. Eli ne näkyy nyt kynsilläni:




Kynsillä on värilakkana China GlazenFeel The Breeze, aivan mahtavan värinen ihana lakka, juri minun väriseni! Tai siis yksi minun värisistä lakoista... Seuraavaksi kynsille tuputtelin meikkisienen avulla muutoin kovin harvaa glitterlakkaa samaiselta merkiltä ja otsikostakin sen saattoi jo aavistaa, eli Chillin' With My Snow-mies. Sitten ne tarrat, en sitten tiedä mitkä lasketaan kalliiksi mutta nämä ko. kynsitarrat olivat eBayn hintatasolla peräti melko kalliit. Mutta halusin ne, tiedätte toki miksi. Onko vähän ihanat vaaleanpunaiset lumihiutaleet? No on! Kynsistä tuli kokonaisuutena herttaiset, ja todella johan talvi lämpeni tällaisia katsellessa.