keskiviikko 21. toukokuuta 2014

BM Day Spa ja bloggaajailta

Maanantaina 19.5 oli Lahdessa järjestetty bloggaajailta BM Day Spassa. He ovat tunnetun lakkamerkki OPIn virallinen maahantuoja ja näitähän saa ostaa kivijalkaliikkeen lisäksi myös netistä, osoitteesta kauneudenkauppa.fi. Illassa oli muutamia bloggareita joissa oli myös uusia tuttavuuksia ja vanhoja tuttuja. Olen saanut tähän postaukseen kuvia käyttööni Kaisalta ja Suvilta, oma kamerani ei ollut kanssani samalla aaltopituudella. Ihan ensiksi haluan esitellä teille vaikuttavimman näyn liikkeessä:

Aivan mahtava OPI seinä! Tässä hyllyssä on kaikki Suomessa myytävät OPI lakat, ja niitähän on muutama! Tämä tuli meitä vastaan liikkeen esittelykierroksella, joka myös teki vaikutuksen. Day Spa on hyvin ylellinen ja ajattelinkin ensin olevani aivan väärässä paikassa, mutta saatuani hinnaston käteeni, en pyörtynytkään vaan hämmästyin kuinka edullista itsensä hemmottelu onkaan. Ihan varmasti tulen kinuamaan tänne lahjakortteja tästä lähin aina lahjaksi, koska asunhan kuitenkin melko lähellä. Tässä muutamia kuvia paikasta:
Muutama asiakaspaikka kynsihoitoihin

Pieni yksityinen huone rentouttavaan jalka tai käsihoitoon

Vasta lanseerattu Pedic Bar, esimerkiksi kaveriporukalle jalkahoito samaan aikaan

Odotustilat hieronta ja vartalohoitoihin ja kylpylään

Vartalohoidoille oma tila

Rentouttavaan hierontaan ylellinen oma huone
Tilat olivat todella ylelliset ja kauniit, myös todella rauhalliset joten itse luokittelisin tämän täydellisen rentoutumisen keskukseksi, oikea paratiisi. Mitä kaikkea ihanuuksia täällä onkaan tarjolla!

Mutta mennään vähän lähemmäs sitä meidän aihettamme, kynsilakkoja. Niitä oli meillä myös vastassa, kauniisti laitettu pöytä notkui uutuuksia joita ei vielä Suomessa virallisesti myynnissä ole.
Tässä taasen myyntipöydät joka oli pihalle pystytetty joten tyhjin käsin ei taida olla toivoakaan lähteä tämmöisestä paikasta.



















Tuolta matkan varrelta jäi muutamia pieniä yksityiskohtia kovasti mieleen jotka täytyi ihan kameralla ikuistaa ja laittaa näytille myös blogiin. Tällainen jokaisen kynsiharrastajan unelmakoriste oli eräässä hyllyssä:
Sitten tämä yksi uutuus joka on tulossa, toivokaamme että näitä riittää myös Suomen markkinoille. Tytöille ikioma OPI kauneushoitola lakkapulloineen! Voi miksi minulla on itselläni vain poikia, olisin halunnut kyllä tällaisen ostaa kotiin muta ehkäpä olen itse jo hieman ylittänyt tuon leikki-iän...
































Ja sitten jotain muuta joka on varmasti kaikille kynsiharrastajille tuttu, Pedic Barissa oli Helmer, vieläpä kaksin kappalein! Kyllä tämä vain on todellinen kynsiharrastajan huonekalu, kun kerran OPIn maahantuojallakin tällaisia on omassa liikkessään.. ;)
Sitten vielä jotain aivan ylisöpöä, voiko joku olla niin hurahtanut lakkahuuruista että ihailee pientä sievää muovikassia? Kyllä voi, tein siis ostoksia tosiaan puoliksi jo ihan sillä että saan itselleni tämän söpöläisen:








Niihin ostoksiin sitten, kyllähän minä tosiaan pari ostosta tein. Tässäpä he:




























Ja lahjojakin saimme, kuinkas muuten. Aluksi arvoimme kolme hoitoa, ja arpajaiset olikin astetta siistimmät, jokainen sai maljasta itselleen minipullon OPIn RapiDry Topcoatia ja kolmen pohjassa oli tarra joka oikeutti sitten käsi tai jalkahoitoon. Sitä ihanuutta ei omalle kohdalle sattunut mutta aion sellaiseen kyllä vielä päästä. Ja siis sain lahjaksi neliöttömän Minnie Stylen!

Jokainen sai vielä kotiinviemisiksi OPIn pussukan, joka sisälsi vielä hurjasti ihania aarteita! Nekin haluan vielä lopuksi teille esitellä.



Se oli sellainen ilta, keli oli lämmin ja kesäinen ja sai tavata muita kynsihörhöjä, kyllä se vaan on ihanaa. Illasta jäi oikein hyvä mieli itselle, ja haluan vielä lopussa kiittää seuralaisia ja tietenkin BM Day Span ihanaa henkilökuntaa!

6 kommenttia :

  1. Onpa ollu ihana ilta! Aivan mieletön tuo lakkaseinä. Uih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ja samaa mieltä, mä niin tarviin tuollaisen lakkaseinän kotiin. <3 :)

      Poista
  2. oli kiva nähdä, vaikka me ei keretty paljon jutustelemaan :) mukavaa kun tuollainen juttu oli järjestetty! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. :) Uusin kynsihörhöihin on aina kiva tutustua, mut eiköhän me vielä ehitä joku juttu järjestää siel teiän kulmilla ni otetaan vahinko takas. ;)

      Poista