sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Hämeenlinnan kynsimiitti (osa 2)


Miittipostaus osa kaksi käsittelee sponsoreita ja heidän lahjoittamiaan tuotteita. Ilman sponsoreita toki miittejä voidaan pitää, mutta minusta ne sopivat sinne, näin aktiivisilla harrastajilla on yhdessä mahdollisuus tutustua uusiin tuotteisiin ja myös blogien välityksellä jakaa vinkkejä uusista mahtavista tuotteista muillekkin harrastajille. Tässä ensimmäisenä kaikki sponsorit listattuna, tosiaan kiitokset bannerista, sponssilistasta ja nimilappuina toimineista VIP-passeista kuuluu miehelleni. Näin hänkin tuki omalta osaltaan minulle tärkeää harrastusta.


Seuraavaksi esittelen kaikki saadut tuotteet (paitse ne jotka vaihdoin johonkin muuhun) ja sponsorin jolta tuotteet tuli yhteystietoineen. En hyödy linkkien klikkailusta, kuten ei muutkaan miitissä olleet, vaan linkit ovat kiinnostuneita lukijoita varten laitettu valmiiksi.

MiMax





















MiMax lahjoitti kaikille miittiläisille glittersetit ja kuulakärkikynät. Kiitos MiMax!

Consult Lady

Consult Lady lahjoitti jokaiselle miittiläiselle kolme China Glaze lakkaa, joista yksi magneettilakka joka sai kaverikseen vielä magneetin. Vaihdoin kaksi omaa lakkaani, kultainen cracle tuli vaihdossa ja yksi vaihdokki meni Zoyan lakkaan. Lisäksi Consult Lady lahjoitti vielä yhteiseen arvontaan vielä neljä lakkaa. Kiitos Consult Lady!

Face Helsinki

Face Helsinki


















Face Helsinki panosti miittiimme hurjan isolla paketilla. Jokainen meistä kuudestatoista sai Ziaja käsirasvan, Nail Expert tm vahvistavan aluslakan ja hoitoöljyn kynsille ja kynsinauhoille, Paese Cuticle Milk ja kynsilakka, omani oli väri 182, MIYO lakkapullo jonka väri oli minun pussukassani 32, orange. Kiitos Face Helsinki!

Blibbo

Blibbo sponsoroi miittiämme lahjoittamalla  kaikille kynsitarroja, kynsikoristehyrrän, avaimenperän ja karkkipatukan. Jälleen vaihdoin namini, Sara tykkää tunnetusti colasta, ja minä en voi sietää colaa kuin aitona juomana, niin teimme vaihtarit. Kiitos Blibbo!

Mereneid

Mereneidiltä kaikille miittiläisille tuli lahjapussukassa kynsitarroja, viila, freesian tuoksuinen kynsiöljy ja kalsium aluslakka.Kiitos Mereneid!

Oriflame - Marika Eronen





















Oriflamen kassista löytyi kuvasto, basilika-persikka käsivoide, kynsiviilasetti ja pienet näytepakkaukset päivä- ja yövoiteesta. Lisäksi arvontaan kaksi hoitolakka. Kiitos Marika!

Dr. Hauschka





















Dr. Hauschka lahjoitti kaikille miittiläisille käsivoiteen ja kynsiöljyn. Kiitos Dr. Hauschka!

NailCity

NailCity lahjoitti miittiimme kaikille Zoya kynsilakat. Itse sain Daul nimisen lakan, ja vaihdoin China Glazen yhden lakan toiseen Zoyaan, Toni nimeltään. Kiitos NailCity!

OPI Finland
OPI Finland lahjoitti meille kaikille kalenterit. Ei haittaa vaikka vuotta on enään vähän jäljellä, kuvat kalenterissa on aivan mahtavia, kuvassa kuluva syyskuu. Arvontaan OPI lahjoitti vielä simpukkamurskaa ja 2x Touring America minisettiä. Kiitos OPI Finland!


LivBox

LivBox lähetti meille kaikille kuluvan syyskuun LivBoxin. Omani sisälsi Louis Widmerin puhdistusmaidon, BOSS JOUR parfyyminäyte ja vartalovoide, DR. Bonner Magic Soap vartalosaippua, Max Factorin luomivärin ja Peppy Galoren kasvoveden. Kiitos LivBox!

Saga Beauty

Saga Beauty lahjoitti kaikille meille alessandro käsivoide näytteen, toivomuskorun ja magneettilakan ja magneetin. Kiitos Saga Beauty!

Adenina
Adenina lahjoitti kaikille 10% alennuskoodit verkkokauppaan ja pienen niittipussin. Kiitos Adenina!

Eivät sponsorit vielä tähän lopu, listaan linkkeineen ja lahjoituksineen loput kirjoittamalla koska nyt loppui kuvat kesken.

ACO Lahjoitti meille arvontaan vaaleanpunaiset lahjakassit, ja erikseen vielä tuotepaketit, sisältöä en valitettavasti ehtinyt nähdä, mutta ne voittaneet varmasti esittelevät tuotteet omissa blogeissaan. Muistan ainakin että toinen pinkki kassi meni vieressäni istuneelle Ninianelle. Kiitos ACO!

Cosmerya lahjoitti myös arvontaan meille 2 Cuccio Colorsin kynsilakkaa, kynsiviiloja 3kpl ja dotting tool setin, lisäksi saimme 25% alennuskoodin. Kiitos Cosmerya!

Berner lahjoitti jokaiselle Isadoran uuden hiekkalakan, myös arpaonni suosi minua vielä toisella. Lisäksi kaikille oli oma Sally Hansenin Fuzzy Coat lakka ja minä sain vaaleansinisen.  Kiitos Berner!

Candyshop lahjoitti arvontaan kynsilakan, kiitos Candyshop!

Lush lahjoitti arvontaan saippuan, kiitos Lush! 

Hyvinvoinnin tavaratalo lahjoitti jokaiselle alennuskoodit ja arvontaamme lahjakortin. Kiitos Hyvinvoinnin tavaratalo!

Max Factor lahjoitti arvontaamme neljä kynsilakkaa ja kaksi huulipunaa. Kiitos Max Factor!

Lady Moonlight antoi kynsimiittiläisille 25% alennuskoodit käyttöön. Kiitos Lady Moonlight!

Parolantien Kukkapalvelu lahjoitti tarjoilupöydällemme kauniin kimpun ja arvottavaksi toisen kimpu. Kiitos Parolantien Kukkapalvelu!

Liikkuva parturi-kampaaja J.M lahjoitti arvontaan lahjakortin, kiitos J.M!


 


tiistai 24. syyskuuta 2013

Hämeenlinnan kynsimiitti (osa 1)


Tosiaan hehkutin blogissani jo ennen miittiä että tällainen tapaaminen on tulossa, ja jo silloin mainitsin että kiirusta pitää. Sitä on jatkunut, valitettavasti. Oikeasti mulla olisi blogiin paljonkin asiaa mutten yksinkertaisesti ole ehtinyt postaamaan. En ole unohtanut lukijoitani enkä todellakaan harrastustani, juuri nyt vain pitää kiirettä. Siksipä tämänkin postaus venähti yli viikolla, vaikka kuvittelin oikeasti tekeväni blogiini miittipostauksen heti samana iltana kun kotiudun. Noh, ei mennyt niinkuin Strömsössä... Mutta aloitetaanpa!

Ihan ensimmäiseksi mietin pitkään ja hartaasti miittikynsiä, jotka väsäilin sitten lauantaina valmiksi ja samat kynnet päätyivät Adeninan lakkauskilpailuun mutten päässyt niillä valitettavasti tällä kertaa finaaliin. Syksy ja kylmät ilmat inspiroivat tekemään villapaidan kynsille, tietysti lempiväreilläni vaaleanpunaisen eri sävyillä.



Liukuvärjäys essencen Free Hugsilla ja Naughty and Pinkillä. Konadin valkoisella leimauslakalla kuviot päälle Nailz Crazen laatasta NC03. Kaikki kuorrutettu Seche Viten pikakuivattajalla ja kynnet kestivätkin sitten viikon.


15.9 oli päätetty Hämeenlinnan kynsimiitti paikaksi Seminaarin koulu Hämeenlinnassa, jossa kaksi meistä kynsihörhösitä on töissä, eli Kaisa ja Paulette. Kaisa ja Paulette myöskin hoitivat kaksin tarjoilupuolen eli me muut vaan saavuimme valmiiseen pöytään ja keräsimme kolehdin. Itse hain matkan varrelta kaverini Maaritin mukaan ja saavuimme kaksin hyvissä ajoin pienten mutkien kautta koululle. Paulette ja Kaisa sitten tulivat noutamaan sakkia sisätiloihin, koulu on meinaan hieman sokkeloinen. Ehdimme istahtaa ja odottelimme loppuja saapuvaksi ja ensimmäisenä kävimme sitten tarjoilujen kimppuun!


Vatsat täynnä sitten maltoimme hädin tuskin jälleen istahtaa toiselle puolelle sohville ja odottaa että pääsemme sponssipussukoiden kimppuun. Niitä jaettiin ja jaettiin kuin jouluna lahjoja konsanaan, ja niitä riitti, olemme olleet siis hyvin kilttejä kaikki. Voi sitä riemua kun pussukoita availtiin ja ihasteltiin, en osaa riittävästi kuvata sitä tunnetta mutta aivan ihanaa. Lisänä vielä ihanuudet joita ei rittänyt kaikille vaan arvottiin jokaiselle omansa.


Eikä meidän miittimme vielä tähän päättynyt. Kun kaikki olivat tutustuneet sponssipussukoihinsa, vielä vaihdeltiin tuotteita ja laitettiin pystyyn kirppispöytä.
Tähän ensimmäisen osan loppuun vielä ihana yhteiskuva porukasta, ja kaikkien kynsistä.


Mukana olivat:
Kaisa
Johanna
Petra
Heidi
Sara
Nina
Mari
Maarit
Saara
Pirjo
Suvi
Susanna
Kirsi
Paulette
Mira

Kakkososa eli sponssipussukoiden sisältö luvassa mahdollisimman pian.


tiistai 17. syyskuuta 2013

Miraclen kynsistudio Rekkujen hyväksi

Viime viikolla kirjoittelin että olen taas lakkaamassa ihmisille kynsiä pientä korvausta vastaan Rekku Rescuen kodittomien eläinten hyväksi. Tämä postaus kertoo siitä päivästä, ja tästä yhdistyksestä joka on lähellä sydäntäni. Olen toiminut Rekku Rescuen hyväksi jo kolmatta vuotta, olemalla mukana erilaisissa tapahtumissa, askartelemalla ja tekemällä käsitöitä yhdistykselle myyntiin jotta eläimet saavat ruokaa ja hoitoa. Toimin yhdistyksen kotihoitajana, joka tarkoittaa että kotiini tulee yhdistyksen eläimiä hoitoon. Kohdallani nämä eläimet on siis kissoja. Tällä hetkellä tupa on täynnä, ja esittelen nämä hoidokkini postauksen lopussa.

Rekku Rescue ry toimii Suomessa ja Virossa kodittomien koirien ja kissojen hyväksi. Virossa on eläimille tarhoja, jotka ovat rekkujen avustuskohteina, ja osa aktiiveista vierailee myös näillä tarhoilla katsomassa olisiko siellä sopivia adoptoitavia lemmikkejä Suomeen. Toimitamme Viroon löytöeläintarhoille ruoka-avustuksia ja tuemme kissojen paikallista kodinsaantia esim. steriloinnein. Lisää voit lukea yhdistyksen omilta sivuilta. Minä keskityn tässä postauksessani kotimaisiin kissoihin.

Kesäkissat ovat taas näin syksyn tullen hylättyinä luontoon. Leikkaamattomat urokset ja naaraat ovat kesän juosseet vapaina ja naaraat ovat saaneet pentuja. Näitä pentuja sitten luonnosta yhdistyksen aktiivit keräävät loukuttamalla ja pennut hoidetaan kuntoon ja etsitään omat kodit. Kuulostaa yksinkertaiselta, sitä se ei välttämättä ole. Juuri nyt uusin pääluku yhdistyksen kotihoidossa olevista kissoista on 66kpl. Useimmiten nämä luonnosta tulevat pennut eivät ole terveitä. Pennuilla on ripulia, silmäongelmia ja flunssaa. Ne vaativat eläinlääkärin hoitoa ja lääkkeitä, ja kotihoitajat kotonaan nämä sitten hoitavat. Kissanpennut ovat useimmiten aliravittuja ja vaativat laadukasta penturuokaa. Ja voin kertoa, paljon! Kaikkeen näihin menee yhdistyksellä niin paljon rahaa, että kissan luovutusmaksu kattaa vain osan pennun todellisista kuluista. Siksipä rahaa kaivataan koko ajan. Kissat luovutetaan uusiin koteihin steriloituina, mikrosirutettuina, rokotettuina ja madotettuina. Pentujen lisäksi myös aikuisia kissoja riittää yhdistyksen hoivissa, ja onneksi myös heille löytyy loppuelämän koteja, saaden näin toisen mahdollisuuden.

Tällä hetkellä myös kotihoitopaikoista on pulaa. Eläimet on keskitetty lähinnä pääkaupunkiseudulle, siellä on eniten aktiiveja ja kotihoitajia, hyvät valmiit verkostot. Täällä Hämeessä toimijoita on niukasti. Itse olen yksi heistä, en aktiivi. Toimin kotihoitajana vaikeammille tapauksille, sairaammille pennuille esimerkiksi. Olen ensihoitokoti, josta pennut siirtyvät toiseen kotihoitopaikkaan kuntouduttuaan riittävästi, kun hoitaminen on helpompaa. Muutoinkin lahjoitan aikaani ja osaamistani yhdistykselle, käsitöiden merkeissä. Tuotteet teen lahjoitetuista materiaaleista yhdistykselle myyntiin eläinten hyväksi. Lisäksi sitten teen pikku keikkoja lakkaamalla kynsiä pientä korvausta vastaan. Tähän sain itselleni sponsoriksi Adeninan ja MiMaxin, joten tässäkään ei kulu omaa rahaani. He lahjoittivat arpajaispalkintoja ja käyttööni tuotteita kynsien lakkaamiseen ja koristeluun. MiMax halusi itse jatkaa sponsorina toimimista ja onkin jatkossa tapahtumissa mainostettuna. Tämä on ollut aivan mielettömän ihana ja suosittu juttu, ja tulee jatkossa olemaan aina mahdollisuuksien mukaan mukana tapahtumissa.

Tuuloksen Mustissa ja Mirrissä oli Royal Caninin kissanpäivillä Miraclen kynsistudio mukana. Aluksi omat edustuskynnet:

Kynsillä Golden Rosen Rich Color 46, dotting toolilla tassut saman sarjan mustalla eli numero 35.

Miraclen kynsistudio:

Ja tässä aikaansaannokseni ja tyytyväiset asiakkaat:





Ja ihan kuin söpistelykuvia ei olisi ollut tarpeeksi vielä noissa kaikissa kynsissä, niin loppuun esittelen tällä hetkellä kotihoidossa olevat kissat. Niitä on tällä hetkellä peräti 12 kappaletta ja hieman ylibuukatultahan täällä nyt tuntuu, mutta sopu sijaa antaa ja niin edelleen. Pelkään että yhtäkkiä lauantaina tuntuu tyhjältä kun on seuraavan kerran kissoja siirtymässä paikasta toiseen.



Mainostan vielä tähän loppuun viimeiseksi toista ylläpitämääni Facebook sivua, Miraclela. Päivittelen hoitolaisten kuulumisia, lahjoituksia, käsitöitä ja tapahtumia sinne.
Ja vielä Rekku Rescue Facebookissa.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Näkeehän muakin

Juu kyllä mä hengissä olen, on vaan ollut tosi paljon hommaa eikä oo ehtinyt nyt lainkaan rauhoittua istumaan ja bloggaamaan, vaikka asiaa olisi kuinka. Mutta nyt on pakko pikapostausta tehdä, niin mikä sitä kiirettä sitten nin kauheasti muka aiheuttaa. No, kaikenlaista kivaa tässä.


Olen siis tänään menossa tuonne tapahtumaan taas lakkaamaan kynsiä eläinten hyväksi. Tuota mallikiekkoa olen suunnitellut että mistä repäisen paljon kissamalleja, en sitten mistään niin piti vähän laajentaa valikoimaa. Tätäkin tapahtumaa edelleen sponsoroi MiMax.


Ja ei se tähän lopu, enemmänkin olen ollut täpinöissäni sunnuntaista, tällaista siis olisi luvassa:

perjantai 6. syyskuuta 2013

Testissä koko kynnen tarrat

Jep, luitte aivan oikein, halusin todellakin testata koko kynnen tarroja. Minulla on uusi yhteistyökumppani, Blippo, ja sain sieltä valita testiin ja arvosteltavaksi tuotteita ja tässäpä ensimmäinen postaus. Blippo on siis Japan Kawaii Superstore ja tuotevalikoima on laaja, toimituskulut Suomeen ilmaiset, siihen täytyy tutustua itse ja se onnistuu helposti vaikka tästä:


Katsotaanpa sitten millaista on uusi yhteistyö, mitä halusin testattavaksi, tässä paketti mitä Blipolta tuli:

Halusin testattavaksi todellakin koko kynnen tarroja, mustia strasseja, karkkipatukan ja kaupan päälle tuli vielä avaimenperä. Tässä postauksessa esittelen vain koko kynnen tarrat ja muista tulee omansa kunhan ehdin kaikkea testata. 

Eli tarrat löytyivät täältä. Valitsin siis tarkoituksella koko kynnen tarrat jotka olin päättänyt kynsilleni saada nätisti, ja sillä selvä. Noh, katsotaanpa miten kävi.


Kynsilläni siis alla essencen Black is back, koristeina tarrat ja päällä essencen pikakuivattava lakka.

Tarrat olivat kynsilleni aivan liian pieniä, sen huomasin heti. Siksi aluslakaksi tuo musta, ja se toimi niin hyvin ettei sitä erottanut että tarrat eivät peitä koko kynttä. Tämähän ei siis tietenkään toimi kokokuvioidulla tarralla. Näiden kanssa onneksi toimi. Kynteni ovat kaarevat oikeastaan vaaka ja pystysuunnassa, joten epätoivo meinasi iskeä näiden kanssa. Tarra on kuitenkin melko paksu ja kova, eikä jousta kynnen mukaan. Sain aseteltua ja paineltua ja raaputeltua tarrat kynsille suunnilleen ilman ilmakuplia, ja pikakuivattaja oli ihan tietoinen valinta. Eli homma joko toimii tai ei toimi. Onneksi toimi. Tarra tasoittui melko hyvin päällilakan avulla kynnelle, tarvitsin kuitenkin siistiin lopputulokseen kaksi paksua kerrosta päällilakkaa. 

Eli rehellinen mielipiteeni? Ei lainkaan hullumpi, työtähän tämä vaatii aivan todella saada ne tarrat kynsille nätisti. Enkä todellakaan pelkää koko kynnen tarroja, kunhan kuvio/kuva siinä on tarpeeksi nätti jotta jaksaa nähdä vaivan. Helppoa tämä ei ole, sen kerron suoraan. Mutta vaivannäkö myös palkitaan, mikäli tarrassa on joku erityisen upea kuviointi jollaista olisi muutoin vaikea saada kynsille.

Translation in english

I wanted to try out whole nail stickers from my new partners shop, Blippo. I got to choose some test products from their store. 

Stickers were too small for my nails, but I used black polish with them so you cant see it. My nails arent perfect for whole nail stickers, so I really had to work with these to get them settle right. Glad I did see the effort, they were very pretty. My honest opinion is that this is not the easiest way to decorate your nails, but totally worth it if the sticker is pretty.

torstai 5. syyskuuta 2013

Jälleen ruusuja kynsillä

Sain jo toisen paketin Born Pretty Storelta, jälleen itse valitsemani tuotteet. Esittelen tuotteet kunnolla linkkien kanssa kun otan ne kynsilleni käyttöön. Valinnan vaikeutta oli taas valita tuotteita, mutta valitsin nyt tällä hetkellä eniten kiinnostavat.






















Eli valitsemani tuotteet on väriä vaihtava kynsilakka ja siirtokuvia, eli water decaleja. Ensimmäiseksi testiin otin decalit ja ne esittelen tässä postauksessa siis tarkemmin. Decalit löydät täältä.



Kynsillä on siis alla ja päällä essien 3-way Glazea, värilakkana Gina Tricot Shimmer Mint ja koristeina water decalsit. Born Pretty Storen laajasta nail art valikoimasta löytyy decalseja moneen lähtöön eikä ole hinnalla pilattu. Nämä yksilöt käyttäytyivät todella kiltisti, vaikka olivat vähän paksumpaa mallia. Kynnet olivat omaan mieleeni kyllä, nätit ja viimeisiä kesäkynsiä sainkin kuvattua vielä auringonpaisteessa.

Toimituskulut Suomeen Born Pretty Storella ovat ilmaiset. Saat alennuskoodillani 10% alennuksen tilauksestasi:

Kynsilakka on lopulta jäänyt luvan kanssa testaamatta. Sitä ei siis tulla näkemään blogissani.