keskiviikko 21. elokuuta 2013

Voikukan haituvaa

Tässon ollut pieni tauko, en pahoittele sitä millään tavalla koska niin vain pääsi käymään, enkä mahtanut sille mitään. En lakannut kynsiäkään, niin ei ollut mitään postattavaakaan. Pieni kynsimasennus meinasi iskeä:

Mutta nyt hommat toimii taas, ja lakkasinkin sitten melkein innoissani, kunnes feilasin. Sain siis viime viikolla Nailz Crazen leimauslaatat ja Konadin Q1 laatan, joten leimojahan sitä oli kynsille laitettava. Valitsin Gina Tricotin Pink Candy lakan ja Konadin punaisella leimauslakalla Q1 laatasta herkkuja kynsille. Pikakuivattajana koitin taas inm Out The Dooria ja tässä kohtaa tapahtui se fail. Leimat levisivät peukusta, noh, jatkoin kuitenkin varovaisemmin päällilakan kanssa ja sain kaiken valmiiksi. Sitten huomasin söhänneeni vasemman keskarin jonnekkin. Argh että meni hermot. Aikaa ei ollut heti poistaa lakkoja ja aloittaa hommaa alusta, joten päädyin myös kuvaamaan tämän pilalle menneen lakkaukseni.

Sen verran tyytymätön olin kuitenkin keskarin söhryyn että poistin lakkauksen heti kuin oli mahdollista. Mielessäni oli onneksi toinenkin mani valmiina, ettei tarvinnut uudelleen tehdä sitä valtavaa mietintä operaatiota jonka kanssa tuskailin kaikkien ihanien uutuuksieni kanssa. Eli leimalinjalla jatkettiin ja sainkin aikaan onnistuneet kynnet.





Kynsille päätyi värilakaksi flormar/Kone Helsinki Wet Look WL03.Leimaukset NailzCrazen laatasta NC01 ja konadin valkoisella leimalakalla. Lopuksi nail art siveltimellä lakkasin voikukan varret vaaleanvihreäksi Wet Look WL02 lakalla.

Kynnet siis onnistuivat varsin hyvin mielikuvaani vastaamaan ja olin vihdoin tyytyväinen.

Facebookissa Miracle's Nails sai täyteen 50 tykkääjää ja siellä on sitten arvonnan vuoro.

13 kommenttia :

  1. Molemmat lakkaukset hienoja =)

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä kuin eekku, ihania lakkauksia molemmat. :) Osaisinpa minäkin leimata! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Harjoitus tekee mestarin, sanotaan. Joten yritän kovasti.. :D

      Poista
  3. Höh, kivan näköiset nuo ekatkin on, vaikka vähän lakka kärsikin vahinkoa matkalla. :)

    Ja todella tyylikkäät nuo hahtuvakukat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Oli ekat kivannäköiset mutta mulla pimahti kun siellä oli kaamea lommo. Se on siis hienosti tuosta kuvasta piilotettu peukalolla... :D

      Poista
  4. Hienoja molemmat, pitäis itsekkin tehdä uudelleen tuttavuutta leimasimen kanssa. Aiemmat yritykset menny pieleen, ni loppu innostuski. Lisäksi koira söi leimasimen :D Mut nyt on uus ^^ ihania laattoja, tahtoo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Juu nää saattaa vaatia vähän enemmänkin harjoittelua, mä oon vielä aloittelija... :D

      Poista
  5. Kummatki kynnet näyttää hyvältä. Etenki noi alimmat :)

    VastaaPoista